puseroita.
Mun äiti on ollut meillä muutaman päivän lastenhoitoapuna, kun Mies on ollut sotimassa. Ihan kuin olisin lomalla ollut! A leikki mummon kanssa (äiti ei kelvannut yhtään mihinkään) ja kun H:kin sattui nukkumaan hyvin päiväuniaan, niin sain kaikenlaista tehtyä. Enimmäkseen tietysti rästissä oli kotitöitä ja korjailuja. Näihin housuihin neuloin aika monta senttiä lisää vyötärölle. Ja niin kuin arvelinkin, H:n joululahjapuserosta piti purkaa kaulus ja tehdä siihen nappilista.
Mutta ehdin vähän muutakin. Ostin viime viikolla alennusmyynnistä muutamalla eurolla H:lle pari peruspuseroa, jotka oli rehellisesti sanottuna tylsiä. Ajattelin ensin applikoida niihin jotkin kuvat, mutta eihän mulla ollut edes mitään sopivia kankaita, ja kuitenkin tuntui, että pitää tarttua toimeen nyt on on siihen mahdollisuus. Eilen vähän A:n kanssa touhuttiin kangasvärien kanssa, tulos on tässä:

puseron koko 68cm

puseron koko 74cm

A: aikaansaannokset
Mä tosiaan painoin H:n puseroihin tuollaiset kuvat. Kuvien mallit on yhdestä A:n vauva-aikaisesta kuvakirjasta (tulikin muuten samat kuvat kuin A:n kauppakassissa). A:n lappusista tulee mahdollisesti äitienpäivälahjoja (sikäli kun äiti saa aikaiseksi vähän ommella...). Niitä pitäisi tehdä lisää. Mutta nyt kun H sai tuollaiset puserot, niin A:lle tarttee tietysti tehdä jotain vastaavaa myös, joten kunhan saan hankittua A:lle jonkun yksivärisen puseron, niin tehdään sen kanssa vähän lisää tekstiilitaidetta.














Mil: Senpä takia mäkin nyt heti tartuin tilaisuuteen kun oli äiti lapsenlikkana, toi ankka-paita onkin sen kokoinen, että pääsee heti käyttöön. On aika aina niin vähissä, että tämmöiset jutut on pakko tehdä heti, kun tilaisuus tarjoutuu.
Pallo oli niin hauska kerittynäkin, etten meinannut malttaa purkaa.
Tosi kiva päästä testaamaan koolausta! Silmukkamerkit, nuppineulat ja karkit tulivat todelliseen tarpeeseen ja tarratkin on jo liimattu lapsen tarravihkoon.
Olet enkeli, paketti tuli niin oikeana päivänä, ettet uskokaan.