Jälleen kerran on valmistunut sukat. Kokoa ehkä 43 suunnilleen. Ajattelin lähettää nämä Ilkka Puhakalle, voi sitten viedä ne Venäjälle. Kuulun Puhakan lähettäjärenkaaseen ja on ollut kiva lukea, miten paljon iloa on venäläisille vangeille ollut suomalaisten neulomista sukista. Tosin täytyy tunnustaa, että nämä on vasta toiset sukat, jotka olen neulonut Venäjälle.
 
376668.jpg
 
Aloitin nämä joskus viime marraskuussa. Jostain syystä tuo beige lanka pölysi ihan kamalasti ja tuntuikin jotenkin karhealta. Melkein pari kuukautta puolivalmiit sukat lojuivat käsityökorissa, kun en kerta kaikkiaan voinut neuloa niitä kun jo parin minuutin neulomisesta tuli hengenahdistusta ja käsiin ihottumaa. Lanka on 7 veljestä, joka ei ole ikinä aiheuttanut mulle mitään oireita. Nyt neuloskelin sukat loppuun. Kyllä tuo lanka edelleen pahalta tuntui, mutta ei läheskään niin ilkeältä kuin syksyllä. Mut mulla oli kaikenlaisia ihme ihottumia ja muita loppuvuodesta muutenkin, liekö melkoisen stressin ansiosta käynyt elimistö vähän ylikierroksilla. Langassa on varmaan joku virhe, kun tosiaan seiskaveikkaa on ennen ja jälkeen noiden sukkien voinut neuloa ihan rauhassa. Mutta tulipa nyt silti tehtyä sukat valmiiksi sen sijaan että olisin valittanut langasta Novitalle.

Toivottavasti ne lämmittävät jonkun venäläisen vangin jalkoja tulevaisuudessa!