Meillä on ollut sellainen tapa, että lapset tekevät itse kummeilleen (ja yleensä myös isovanhemmilleen) joululahjat. Tänä vuonna päätin, että tehdään mehiläisvahakynttilöitä. Ne on helppoja pienenkin lapsen tehdä, mun siskon just 2 vuotta täyttänyt poikakin osasi hyvin! Me urakoitiinkin näitä sitten kummeille, mummoille, päiväkodin tädeille ja tietysti meille kotiinkin poltettaviksi.

IMG_9740-normal.jpg

meidän 5-vuotiaan tekemiä kynttilöitä

Ajattelin, että joku muukin saattaisi tästä innostua, joten tässä vähän kuvitettua ohjetta. Kuvia yritin räpsiä tekemisen lomassa, ja noiden muksujen ohjeistamisessa ja vahtimisessa oli sen verran puuhaa, että ei niistä kummoisia tullut. Mutta onpahan kumminkin :)

Mehiläisvahalevyjä kävin hakemassa Lahtisen vahavalimolta. Suosittelen paikkaa lämpimästi! Tuolta voi tilata postitsekin, mutta me asutaan sen verran lähellä, että kävin ihan paikan päällä. Ostin meille kolme kiloa mehiläisvahalevyjä, yhden rullan sydänlankaa (3x10 SU) ja kymmenen metrin pätkän vähän paksumpaa sydänlankaa (oliskohan ollut 3x16 SU). Näistä tarvikkeista saatiin yli 80 kynttilää, osa tosin aika pieniä. Periaatteessa yhdestä levystä tulee kaksi kruunukynttilän kokoista kynttilää, ja levyjä on kilossa n. 12. Käytännössä määrä tietysti riippuu kynttilöiden korkeudesta ja paksuudesta.

Annoin siis lasten itse valita kynttilän koon ja värin. Meillä oli tummanpunaisia, tummansinisiä ja turkooseja (näytti kyllä mun mielestä vaaleansiniseltä) vahalevyjä.

IMG_9780-normal.jpg

Kuvassa näkyy pari kokonaista ja yksi leikattu vahalevy. Ensin siis pitää päättää kynttilän korkeus ja leikata mattoveitsellä metalliviivainta apuna käyttäen levy sopivan kokoiseksi. Tämä on tietysti aikuisen hoidettava homma :) Kynttilänsydänlanka leikataan molemmista päistä jonkin verran kynttilää pidemmäksi.

 

IMG_9773-normal.jpg

Sitten vaan rullataan levy sydänlangan ympärille. Alussa kannattaa olla tarkka, että menee tiiviisti (mä tein nuoremmalle tyttärelle alun valmiiksi).

 

IMG_9776-normal.jpg

Viisivuotias rullaili jo kuin vanha tekijä.

 

IMG_9774-normal.jpg

Ei ole niin justiinsa, vaikka tulisi vähän löysä tai muhkurainen, hyvin palaa silti!

 

IMG_9748-normal.jpg

Laittamalla useamman kerroksen vahalevyä peräkkäin saa paksumman kynttilän.

 

IMG_9745-normal.jpg

Voi myös laittaa eri värisiä peräkkäin. Aika kiva tuli siitäkin, kun rullailin niin, että oli kaksi eri väristä levyä päällekkäin. Sellaisesta ei vaan taida nyt olla kuvaa.

Valmiista kynttilästä sitten leikataan sydänlanka sopivan pituiseksi. Kuulemma kannattaa jättää kynttilän pohjaankin lankaan vähän pituutta, en tosin tiedä, miksi :) Mä dippasin sydänlangan lopuksi sulassa steariinissa, niin kynttilä syttyy helpommin. Kynttilää voi tarvittaessa vähän muotoilla ihan käsin, jotta saa siitä kynttilänjalkaan sopivamman. Me tehtiin aika paljon paksuja pöytäkynttilöitä, tuli tosi kivoja!

IMG_9741-normal.jpg

Leikkaamalla vahalevyn vinoon saa hauskan mallisia kynttilöitä. Tässä meidän kolmevuotiaan tuotoksia.

Tosiaan suosittelen tätä puuhaa kaikille! On helppoa, mukavaa, ei tule sotkua, lopputulos on melko varmasti käyttökelpoinen... Kaikin puolin kivaa puuhaa siis!