Alkajaisiksi, mikäli eksyit tänne arvonnan perässä, se löytyy täältä.

Sitten asiaan. Toistan taas samaa tarinaa kuin niin monesti aiemminkin. Tarina ei ala "olipa kerran", vaan "löysin Eurokankaan palalaarista kivan kankaan..."

Arvaatteko jo jatkon?

Löysin Eurokankaan palalaarista kivan kangaspalan. Kangas oli käsityöpuuvillaa (eli siitä kai kuuluisi tehdä jotain tilkkutöitä tms?), mutta kun mä oon tällainen itseoppinut (tai siis oppimaton) huoleton ompelija, niin mähän mallailin palaa peilin edessä ja totesin, että siitä ehkä nipin napin sais mulle mekon. Ehkä.

IMG_5610.jpg

Tarina etenee saman kaavan mukaan: kangas muhi laatikossa ainakin vuoden päivät. Viime syksynä yhtenä yönä inspiroiduin piirtelemään summittaisia kaavoja yhden kesämekon mukaan ja leikkasin kankaan. Tosi tiukille meni, eikä saumavaroja juuri jäänyt, mutta nipin napin sain kankaan riittämään haluamallani tavalla.

Hieno edistys muuten, mutta tuli vasta sitten leikkaamisen jälkeen mieleen, että hiisi, mähän en ollut kutistanut tätä kangasta vielä!

Siihenpä sitten loppui se into. Nyt sain äitienpäivänä otettua itseäni niskasta kiinni, ja päätin tehdä asialle jotain. Ensin ajattelin, että suosiolla pelastan, mitä pelastettavissa on, pesen kappaleet ja katson saisiko niistä vaikka hameen. Mutta sitten uteliaisuus voitti, ja päätin ommella mekon alkuperäisen suunnitelman mukaan. Ja siis heti, eli edelleen kutistamattomana.

IMG_5606.jpg

Se mahtuu päälle! Tosin niin nipin napin, että jännittää, mikä tilanne on pesun jälkeen. Voipi olla, että joudun poikkaisemaan mekon ja siitä tulee sittenkin hame...

IMG_5609_2.jpg

Kangas on edelleen aika ihana. Ihana olisi mekkokin, kovasti toivon, ettei kutistuisi kovin paljoa.

IMG_5596.jpg

Yläosan tein yhden lempparipuseroni itse piirrellyllä kaavalla (tästäkin varmaan joku on jotain mieltä, kun trikoovaatteelle piirrettyä kaavaa käytän surutta joustamattomaan puuvillaan...) ja siitä sitten vaan jatkoin helmaa mekoksi. Mittoja katselin yhdestä saman mallisesta kesämekosta, jota olen vuosikaudet käyttänyt ja tykännyt. Yläosa on siis tuollainen rypytetty, rinnan alla menee sauma (myös takapuolella, vaikka se ei olekaan sauman kohdalta rypytetty). Toisessa kyljessä on piilovetskari.

IMG_5623.jpg

Vielä kuva helman kuvoinnista. Ymmärrätte varmaan, miksi tästä piti saada mekko tai hame, eikä käyttää tilkkutöihin tai pussukan vuoriksi :)

Kesä eka kesämekko tehty! Montakohan tänä kesänä saa aikaan?