Ihanan kesäisistä säistä ollaan saatu muutama päivä nauttia ja toivottavasti saadaan jatkossakin!

Mä olen istunut pihakeinussa vahtimassa nuorimmaisen puuhasteluja ja varustautunut samalla jo ensi talveen. Meidän kolmevuotiaalle ei nimittäin ollut yksiäkään lapasia ensi talveksi, mutta nyt on kahdet!

IMG_5557.jpg

Molemmat lapasparit on tehty Novita Woolin jämistä. Mitään kirjoneuletta tai pintakuviota en uskaltanut edellisen kelvottomaksi tuomitun yrityksen jälkeen kokeilla, joten mentiin ihan perusasioilla. Tällä kertaa molemmat parit onneksi kelpasivat käyttäjälle oikein hyvin.

IMG_5591.jpg

Mä olen jotenkin nyt vähän kyllästynyt siihen, että lankavarasto pursuilee kaikenlaista, jolle mulla ei ole suunnitelmaa (mutta joista kuitenkin tykkään ja haluan tehdä jotain, en siis kuitenkaan halua lahjoittaa niitä pois tms). En tiedä, olisiko järkevämpää toteuttaa ensin ne suunnitelmat (koska lankavarastohan pursuilee myös niitä lankoja, joille on suunnitelma), mutta nyt on tullut sellainen olo, että tekee mieli vaan saada käytettyä pois lankoja, jotka ovat jo vuosia odotelleet ilman sen kummempaa ajatusta, mitä niistä tehdä.

Viime kesänä mun projektina oli käyttää seiskaveikan varastot mahdollisimman tyhjiin (no, se ei sitten onnistunut, kun sain anopilta yli kilon seiskaveikkaa, mutta hyvä vaan niin, koska niille mulla on nyt taas suunnitelma). Nyt alkoi tuntua siltä, että haluaisin saada kaikki Woolin jämät käytettyä pois. Ei niitä nyt niin hirveästi ole, mutta sekalaisia, vajaita keriä ja enimmäkseen aika pieniä jämiä (paitsi tuota punaista on muistaakseni 300 tai 400g...). Woolista ei voi oikein sukkia tehdä, joten voipi olla, että erilaisia jännittäviä raitayhdistelmäisiä lapasia tai vauvantossuja nähdään täällä jatkossakin...

IMG_5558.jpg

Välikevennyksenä kuva, johon lapasten käyttäjä halusi välttämättä valita vähän rekvisiittaa.

Mä en hirveästi tykkää lapasten neulomisesta, joten nyt on hyvä mieli siksikin, että lapsella on ensi talveksi kahdet kelpo lapaset. Voi olla, että teen vielä kolmannet (yhden päiväkotiin, toiset kotiin ja kolmannet varalle), mutta katsotaan nyt. Näistä tuli kyllä kivat lapaset molemmista, yllättävän kivaa saa aikaiseksi ihan pienilläkin jutuilla.

Ai niin, olettehan muistaneet osallistua arvontaan!?

IMG_5594.jpg

Lapaset

koko: 3v

lanka: Novita Wool, yhteensä 65g

puikot: 3mm bambusukkapuikot

malli: peruslapanen peukalokiilalla