Anoppi sai synttärilahjaksi itse tehdyn kirjan.

1369053.jpg1369058.jpg

Koko A6 vaakasuoraan. Sivut valkoista kopiopaperia, kansipaperina on tuollainen kaunis keltainen kesäinen paperi, jossa on kukkasten ja heinien kuvia. Ei siis mitään rehuja paperissa itsessään, vaan ihan painettu.

Kirjasta tuli tosi nätti, monien mutkien kautta. Ensin huomasin, ettei kansipaperi ole tarpeeksi leveä. Päätin käyttää sitä silti, takakanteen tulisi sauma. Kannet koottuani laskin ajatuksissani ne märkänä sanomalehden päälle. Seurauksena oli ikävä musta raita koko etukannen yli. Onneksi kansipaperia oli jäljellä vielä sen verran, että sain etukanteen uuden paperin päälle (takakanteen vaan tuli sitten kaksi saumaa...). Illalla väsyneenä liimasin kannet ja kirja-aihion yhteen. Aamulla totesin, että uusiksi meni. Olin onnistunut etukannen peilin (sen kanteen liimattavan osan esilehdestä) liimaamaan jotenkin vinoon ja kirja aukeni tosi kummallisesti. Kastelin etukannen sisäpuolen sitten tosi märäksi ja hivutin sen esilehtipaperin irti ja liimasin uudestaan. Onnistui ihan hyvin, joskin heti kannen sisällä on vähän ruman näköinen raita, mut sitä ei juurikaan huomaa. Anoppi sai kirjansa niin tuoreena, että uudelleen liimatun kannen ja esilehden välissä oli vielä imupaperit :)

Opin tätä tehdessäni kaksi asiaa:
1. "Mä vaan äkkiä nopeasti teen tän". EI KANNATA. Sitä on vaan huolimaton ja joutuu tekemään kaiken uusiksi. Parempi on tehdä oikeasti kerralla ajatuksella, ajan kanssa ja huolella. Säästyy monelta murheelta!
2. Kun kuitenkin hutiloin... Niin opinpa senkin, että aika vaikea kirjaa on kuitenkaan pilata, kaikenlaisia mokia voi paikkailla ja tehdä uudestaan. Ylimääräistä vaivaahan siitä tulee, eikä lopputulos ole välttämättä yhtä hyvä, kun jos olis kerralla tehty kunnolla, mutta parhaassa tapauksessa mokasta ei edes jää näkyviä jälkiä.