Joulu tulee!

No, ei ihan just nyt heti, mutta tulee se. Ja mä haluan täksi jouluksi joulukalenterin!

Siitä inspiroituneena päätin ottaa ja järjestää täksi jouluksi joulukalenterivaihdon.

Vaihdon idea on yksinkertaisesti se, että lähetät hyvissä ajoin ennen joulukuun alkua henkilölle X joulukalenterin, ja vastaavasti saat itsellesi joulukalenterin henkilöltä Y.

Joulukalenteri voi olla mitä vaan. Tee niin hieno ja kekseliäs, kuin osaat! Kuitenkin tarkoitus olisi, että jokaiselle päivälle olisi avattavaa, eli 24 yllätystä. Niiden ei tarvitse aina olla tavaraa, jostain luukusta voi tulla vaikka runo tai kiinnostava nettilinkki. Voi olla jokin itse tekemäsi juttu, ehkä ohje tai materiaalia johonkin käsityöhön, jotain herkkua, jotain hemmottelua, joulukoriste, mitä vaan ikinä keksit. Kaiken ei tarvitse liittyä käsitöihin, vaikka oletan, että käsitöiden tekijöitä tähän vaihtoon saattaisi lähteä mukaan :)

Jotta touhu pysyisi tasapuolisena, olen ylimmäisenä diktaattorina päättänyt, että kalenteriin kokonaisuudessaan tulisi myös rahallisesti panostaa, vähintään 20 euroa ennen postikuluja. Aivan vapaasti saat toki panostaa kuinka paljon vaan haluat (sekä aikaa, että rahaa), mutta äläpä sitten hermostu, jos köyhä kanssaihmisesi on mennyt kahdellakympillä. Enemmän kuin rahallinen panostus on ehkä se ajatustyö ja ajallinen panostus; toivon, että jokainen harkitsee sen verran mukaan lähtemistä, että jos päättää lähteä, on myös valmis ajatuksella tekemään ihanan kalenterin vastaanottajaa ilahduttamaan. Joulukalenterivaihdon ei ole tarkoitus olla Salainen ystävä -tyyppinen, eli kun saat tietää, kenelle kalenterisi lähetät, voit halutessasi ottaa yhteyttä ja kysellä lisätietoja (pakko ei ole, voit myös halutessasi pitää itsesi salaisena tonttuna loppuun asti). Paljastakaa kuitenkin viimeistään kalenterin lopussa, kuka on lähettäjä, jotta vastaanottaja tietää, ketä kiittää :)

Kaikki luukut pitäisi tietysti olla tavalla tai toisella "kiinni", eli niin, että jokaiselle päivälle on merkattu luukku (oli se sitten paketti, kirjekuori tai jotain muuta), joka pysyy yllätyksenä avaamiseen asti.

Kalenteri pitäisi postittaa hyvissä ajoin ennen joulukuun alkua. Asetetaan viimeiseksi lähetyspäiväksi 17.11., niin ehtivät kaikki kalenterit ajoissa perille, vaikka postin kulku takkuilisikin.

Koska en ole (kumma kyllä, vieläkään) saanut kykyä ajatusten lukuun, kaikkien mukaan haluavien tulisi myös ilmoittautua. Laitetaanpa määräpäiväksi elokuun loppu. Eli laittakaapa alla oleva "ilmoittautumislomake" mulle sähköpostiin nappituntuman_amria@yahoo.com elokuun aikana, niin pääsette mukaan. Kannattaa varmuudeksi varmaan myös huhuilla tuolla kommenttiboksissa, koska mun sähköposti on hyvin innokas lajittelemaan tulevan postin roskapostiksi :) Mä sitten lähettelen teille heti syyskuun alkupäivinä tiedot kalenterin vastaanottajasta.

Tervetuloa mukaan joulua odottamaan!

Ilmoittautuminen:

Nimi ja osoite:

Sähköposti:

Blogin osoite, jos on:

Millaisia käsitöitä teet mielelläsi?

Mitkä ovat lempivärejäsi?

Mitä materiaaleja tykkäät käyttää?

Mitä muuta kuin käsitöitä harrastat, tai mistä olet kiinnostunut?

Millaisista herkuista pidät?

Oletko jollekin allerginen?

Millainen on sinusta ihana joulu?

Onko sinun joulussasi jotain tapoja, värejä tms, joista haluat kalenterin tekijän tietävän?

 

ps. Suuren Käsityölehden Galleriassa saapi käydä äänestämässä joko mun mekkoa tai jotain muuta tuunausta!